Arkkujen ja uurnien laatujärjestelmä

Laatujärjestelmä on valmiina käyttöön. Ensimmäiset uurnien tuottajat on hyväksytty laatujärjestelmään ja nyt odotamme arkuntuottajia mukaan. Julkistamme tällä sivulla laatujärjestelmään liittyvät yritykset sitä mukaa, kun tarkastuskäynti on suoritettu. Ohjeistamme tarkemmin tarvittaessa.

Kirkkohallitus on mukana tukemassa laatujärjestelmän tuomaa ympäristöasioiden muokkautumista myös hautaustoimintaan. Asenteet muuttuvat pikkuhiljaa ja ympäristöasioiden huomioiminen sekä tuotteiden hyvä laatu ovat hautausalan kaikkien toimijoiden etujen mukaista. Liitto haluaa avoimesti edistää näitä pyrkimyksiä mahdollisimman hyvässä yhteistyössä kaikkien osapuolten kanssa.

Ensimmäinen Suomen hautaustoiminnan keskusliitto ry:n myöntämä arkku-laatusertifikaatti North Ark Oy:lle

Tuula Leppämäki Suomen hautaustoiminnan keskusliitto ry on myöntänyt laatusertifikaatin ensimmäiselle suomalaiselle arkkuvalmistajalle, hämeenlinnalaiselle North Ark Oy:lle. Yritys on perustettu 2009 ja sen toimitusjohtajana toimii arkkitehti Tuula Leppämäki. Hän ryhtyi suunnittelemaan arkkuja, kun kaipasi perinteisten mallien rinnalle yksinkertaisen tyylikästä ja ekologisempaa vaihtoehtoa. Leppämäen mielestä arkkitehdin koulutus on oivallinen ihmisen viimeisen leposijan suunnittelijalle. Yrityksen nimi "Pohjoinen Arkki" kuvaa pohjoismaista designia sekä arkkia säilytys- ja kuljetusvälineenä. Arkut on valmistettu kotimaisesta vaaleasta kertopuusta ja sisustuksessa on käytetty luonnonkuitukankaita sekä kotimaisesta kierrätysvillakuiduista valmistettua huopaa.

North Ark Oy:n arkkujen valmistus noudattaa Suomen hautaustoiminnan keskusliitto ry:n laatusuosituksia. Käytetyt materiaalit ovat kestävän kehityksen vaatimusten mukaisia, jolloin tuotteet ovat ympäristöystävällisiä. Arkkujen ja uurnien laatusuositukset on laadittu yhteistyössä hautausalan eri toimijoiden ja ympäristöhallinnon kanssa. Kirkkohallitus suosittelee laatusuositusten käyttöönottoa seurakunnissa ja ympäristöministeriö on ilmoittanut kannattavansa suositusten käyttöönottoa ja noudattamista.

Valveutuneet ihmiset osaavat jo vaatia ympäristöystävällisiä tuotteita, mikä osaltaan tukee kestävää kehitystä niin arkkujen kuin uurnienkin valmistuksessa. Leppämäki uskoo yksilöllisyyden ja laatutietoisuuden lisääntyvän arkkujen valinnassa jatkossakin ja haluaa tuotefilosofiallaan korostaa kuoleman luonnollista ja valoisaa puolta.

kuva

lisätietoja:

Suomen hautaustoiminnan keskusliitto ry
Pääsihteeri Jukka Hanni, 0400-618 872, jukka.hanni(at)pp.inet.fi

sekä www.northark.fi

Toinen Suomen hautaustoiminnan keskusliitto ry:n myöntämä arkku-laatusertifikaatti Suomen Ekoarkku Oy:lle

Suomen hautaustoiminnan keskusliitto ry. on myöntänyt laatusertifikaatin toiselle suomalaiselle arkkuvalmistajalle, Suomen Ekoarkku Oy:lle. Yritys on perustettu 2009 ja se on maahantuonut ekologisia kierrätyskartongista valmistettuja tuhkausarkkuja vuodesta 2010. Yhtiön toimitusjohtaja Lasse Kalliokorpi ryhtyi suunnittelemaan ekologisia puuarkkuja jo maahantuomiensa kierrätyskartonkiarkkujen lisäksi, kun havaitsi tarpeen kehittää karton-kimallien rinnalle yksinkertaisen tyylikkäitä, ekologisia ja erityisesti asiakkaalle edullisia puuarkkuvaihtoehtoja.

Arkkujen suunnitteluun ja valmistukseen osallistuu myös mestaripuuseppä Kari-Pekka Kankeri; hänen verstaassaan valmistetaan myös maankuulut nakkilalaiset keinutuolit - lisäinfoa keinutuoliverstas.tripod.com, puh. 02-5373 424.

kuvaArkut on valmistettu vaaleasta OSB-puulevystä, tai männystä. Arkuissa ei käytetä mitään pintakäsittelyaineita. Ne eivät vuoda, kestävät hyvin säilytystä ja pakastusta, patjana käytetään vain ekologisia luonnonmateriaaleja, esim. heinää.

Tyyny on 100% puuvillaa täytteenä heinää, tai viskoosivanua (=puuta), vainajapeite on samoin viskoosia. Erityisesti mäntyarkku on ajattoman kaunis, puun alkuperäiset sävyt ja vivahteet säilyttävä perinteinen leposija, jota voi tilata myös kotona helposti koottavana versiona. Arkun voi tällöin sisustaa asiakkaan omalla ekologisella ja yksilöllisellä tavalla.

Arkussa on vain 6 osaa, ohjeen mukainen kokoonpano on äärimmäisen yksinkertaista, sen tekee noin 15 minuutissa; ruuvinväännin riittää työkaluksi.

Kutistekalvoon pakattu arkku painaa alle 30kg ja sen voi noutaa mistä tahansa Oy Matkahuolto Ab:n yli 600 toimipisteestä Suomessa. Tämä on ensimmäinenasiakkaan koottavissa ja personoitavissa oleva arkku Suomessa.

Suomen Ekoarkku Oy:n arkkujen valmistus noudattaa Suomen Hautaustoiminnan Keskusliitto ry:n laatusuosituksia. Käytetyt materiaalit ovat kestävän kehityksen vaatimusten mukaisia, jolloin tuotteet ovat ympäristöystävällisiä.

Arkkujen ja uurnien laatusuositukset on laadittu yhteistyössä hautausalan eri toimijoiden ja ympäristöhallinnon kanssa. Kirkkohallitus suosittelee laatusuositusten käyttöönottoa seurakunnissa ja ympäristöministeriö on ilmoittanut kannattavansa suositusten käyttöönottoa ja noudattamista.

Lisää tuotetietoa www.ekoarkku.fi

kuva Suomen hautaustoiminnan keskusliiton hallituksen puh. johtaja Jouni Laaksonen, Göran Lindström sekä Jukka Hanni myhäilevät laatusertifikaatin saaneen nakkilalaisen EkoBen tuotteen äärellä.

Arkkujen ja uurnien Kestävä kehitys
Rekommendationer för kistor och urnor

 

Arkkujen tarkastus pöytäkirja
Uurnien tarkastus pöytäkirja