Liiton esittely

Suomen hautaustoiminnan keskusliitto on yksi maamme vanhimmista yhdistyksistä. Perustaminen on tapahtunut 2.5.1889 Helsingissä. Toukokuun 15 päivänä samana vuonna yhdistys sai nimekseen Kuolleenpolttoyhdistys, ruotsiksi Likbrännings-föreningen i Finland sekä omat säännöt. Vuonna 1906 nimi muutettiin Suomen Ruumiinpolttoyhdistykseksi. Vuosisadan alun vaikeitten olosuhteiden takia yhdistyksen sääntöjä ei saatu rekisteröityä. Virallinen rekisteröinti tapahtui vasta vuonna 1924.

Vuonna 1974 nimi muutettiin Suomen Krematorioliitoksi. Vuonna 1986 liitto sai nimen Suomen hautausmaa- ja krematorioliitto/ Finlands kyrkogårds- och krematorieförbund.

Viimeisin muutos eli nykyinen nimi ja säännöt on hyväksytty Seinäjoella 26.5.2000 pidetyssä liittokokouksessa. Patentti ja rekisterihallitus on hyväksynyt nimen ja säännöt 6.6.2001. Vuoden 2001 muutokset on katsottu tarpeelliseksi, koska liiton palveluksia on yhä enenevässä määrin tarvittu kautta maan hautaustoimintaan liittyvissä asioissa. Krematorioasiaa ei enää tarvitse erikseen korostaa, sillä asia on Suomessakin otettu omaksi.

Liitto on tärkeä informaation tuottaja ja jakaja maassamme puhumattakaan koulutustoiminnasta.

Suomen hautaustoiminnan keskusliitolla on ylivoimaisesti laajin hautausalan tuntemus maassamme.

Liiton jäsenkunta kattaa lähes 4.000.000 suomalaista laskettuna niiden kuntien väkimäärän mukaan, joiden seurakunnat ovat jäseniä. Liittoon kuuluu useita yrityksiä, jotka toimivat hautausalalla tai ovat sitä lähellä.

Kun pohdimme, mitä asioita liiton asiantuntemus kattaa, niin seuraavat kokonaisuudet ovat koulutuksen lisäksi ydinosaamistamme: Arkkujen ja uurnien laatusuositukset, kestävä kehitys, tuhkaus, polttohautaus, krematoriot, hautaukseen liittyvä ekomerkki, hautausjärjestelyt, hautausinformaatio, hautauslainsäädäntö, hautaustoimintaa liittyvät EU:n säädökset, hautaustoimen kokonaisosaaminen ja hautaus yleensä sekä hautaustoimen kustannukset ja niiden muodostuminen.

Hautaustestamentti on myös alue, joka on meille tuttu. Ilmainen hautaustestamenttilomake löytyy sivuiltamme www.shk.fi

On syytä todeta, että Suomen hautaustoiminnan keskusliiton toiminta on täysin voittoa tavoittelematonta, riippumatonta toimintaa ja puoleemme voi kääntyä aina kaikissa hautausalaa koskevissa kysymyksissä.